VAIVAAKO JATKUVA VÄSYMYS? KOLME VINKKIÄ, JOILLA PARANNAT JAKSAMISTA ARJESSA

Arki voi nykypäivänä olla haastavaa, ja meiltä vaaditaan usein melkoista stressinsietokykyä. Ei ole ihme, jos voimavarat tuntuvat käyvän vähiin. Moni kamppailee ikävän, elämänlaatua huonontavan jatkuvan väsymyksen tunteen kanssa. Kokosimme kolme helppoa ja hyväksi havaittua vinkkiä arkisen elämäsi tueksi ja jaksamisen parantamiseksi.

Mitä tehdä, kun jatkuva väsymys painaa? Et ole yksin, sillä jaksamisongelmat ovat hyvin yleisiä. Työ- ja perhe-elämän vaatimukset kuluttavat, ja iän myötä jaksaminen muutenkin hiipuu. Terveellinen ruokavalio ja liikunta ovat henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin peruspilareita. Omaa jaksamistaan voi lisäksi tukea esimerkiksi seuraavilla kolmella tutkittuja tehoaineita sisältävällä tuotteella.

  1. Apua väsymykseen
  2. Väsymys ja uupumus kuriin luonnonmukaisin keinoin
  3. Voimakas väsymys iltapäivällä?
  4. Selätä väsymys ja uupumus

Apua väsymykseen - monelle tuntematon ubikinoni vaikuttaa jaksamiseen jo 30 ikävuodesta eteenpäin

Tiedämme kaikki, että liikunnalla on tärkeä rooli virkeänä pysymisessä. Mutta entä jos ei millään jaksa liikkua? Eräs fysiologinen tosiasia on monelle tuntematon: jaksamiselle tärkeän ubikinonin eli koentsyymi Q10:n oma tuotanto heikkenee elimistössämme jo kolmenkymmenen ikävuoden kohdalla. Ubikinoni on vitamiinin kaltainen yhdiste, jota tarvitaan kehon kaikissa soluissa energiantuotantoon. Ubikinonin rooli on erityisen tärkeä paljon energiaa kuluttavissa soluissa, kuten esimerkiksi sydämessä.

Ellei ubikinonia ole riittävästi elimistön käytettävissä, jaksaminen arjessa ja esimerkiksi liikuntasuorituksissa voi käydä raskaaksi.  

 

Tähän solujen kolmenkympin kriisiin moni on saanut apua Tolonen Ubikinon Q10 + B-vitamiinit -kapseleista. Ubikinoniin harkitusti yhdistetyt B-ryhmän vitamiinit edistävät elimistön normaalia energia-aineenvaihduntaa, ja auttavat siten vähentämään väsymystä ja uupumusta. Näin tuotteessa on saatu aikaan erityisen tehokas yhdistelmä kehon energiatasojen tukemiseen. Kun elimistöllä on riittävästi näitä tärkeitä energianlähteitä käytettävissään, riittää arjessa potkua liikuntaankin, jolloin syntyy itseään ruokkiva hyvän kierre.

Ikääntymisen lisäksi ubikinonin määrää elimistössä kuluttavat myös stressi sekä henkinen ja fyysinen rasitus.

Ubikinonia saa ravinnostakin, mutta usein niin pieniä määriä, ettei niillä ole käytännön merkitystä todellisen vajauksen ollessa kyseessä. Tehokkaimmin ubikinonivarastojaan voi täydentää Tolonen Ubikinon + B-vitamiinit -tuotteella, josta on saatavilla myös eri vahvuuksia eri tarpeisiin.

 

Osta Tolonen Ubikinon + B-vitamiinit  helposti täältä.

Väsymys ja uupumus kuriin luonnonmukaisin keinoin

Suomalaiset ovat olleet marjastajakansaa, ja siksi luonnon antimien terveyshyödyistä on nautittu automaattisena osana perinteistä ruokavaliota. Nykypäivänä harva syö päivittäin suositusten mukaisen määrän marjoja. Tällöin marjojen poikkeukselliset terveysvaikutukset jäävät hyödyntämättä, ja tärkeät, elinvoimaa tukevat ravintoaineet saamatta. Kätevän avun tarjoaa Suomessa suomalaisille kehitetty suosittu karpalovalmiste, josta saat kaikki karpalon hyvät ominaisuudet.

Tolonen Karpalo + C-vitamiini sisältää samat luonnolliset tehoaineet kuin tuore marja, mutta helposti päivittäin nautittavassa muodossa. Jokaisessa kapselissa on myös standardoitu määrä, eli aina saman verran tehoaineita. Suositeltu vuorokausiannos, 2–4 kapselia, vastaa 10-20 grammaa tuoreita karpaloita, eli 400–800 mg standardoitua karpalouutetta). Lisäksi tuote sisältää runsaasti C-vitamiinia, joka on tärkeä esimerkiksi normaalille immuunijärjestelmän toiminnalle, ja joka auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta.

 

Tuote soveltuu jatkuvaan tai tarpeen mukaiseen kuuriluontoiseen käyttöön.

 

Osta Tolonen Karpalo + C-vitamiini  helposti täältä.

Voimakas väsymys iltapäivällä? Ota verensokerivuoristorata hallintaan

Me kaikki varmasti tiedämme, kuinka syödä terveellisesti. Yhtä lailla jokainen on voinut todeta, kuinka haastavaa tasapainoisen ja säännöllisen ruokailun noudattaminen arjessa voi olla – herkkuja kun on tarjolla kaikkialla. Varsinkin väsyneenä ja epäsäännöllisesti ruokailleena niitä on vaikea vastustaa.

 

Erityisesti iltapäivällä iskevä väsymystila ja makeanhimo saattavat johtua verensokerin heittelehtimisestä. Iltasyöminen taas on usein seurausta riittämättömän kokoisesta lounaasta. Säännöllinen ruokarytmi riittävän kokoisine annoksineen auttaa jaksamaan ja vastustamaan kiusauksia. Kannattaa kokeilla myös Tolonen Berberin + kromi -valmistetta. Kromi edistää veren glukoositasojen pysymistä normaalina, joten se voi helpottaa tasaisemman verensokerin ylläpitämistä. Kun verensokeri pysyy päivän aikana tasaisena, olo on virkeämpi, ja iltaisin jää vielä virtaa kaikenlaiselle mukaville aktiviteeteille, jotka puolestaan lisäävät jaksamista.

Osta Tolonen Berberin + kromi helposti täältä. 

 

Arjessa jaksaminen on yhtälö, jossa meistä riippumattomilla tekijöillä on usein suuri rooli. Emme voi aina muuttaa niitä, mutta voimme vaikuttaa siihen, millaisia omaa hyvinvointiamme edistäviä valintoja päivittäisessä elämässämme teemme. Voit ottaa ohjat omiin käsiisi jo tänään, sillä hyvinvointia tukevat ratkaisut ovat helposti saatavillasi kaupoista kautta maan.

 

Tolonen – ota elämä omiin käsiisi!

Selätä väsymys ja uupumus: näillä kolmella tuotteella tuet arjessa jaksamista helposti

1. Tolonen Ubikinon Q10 + B

Energiaa kaikille soluillesi.

Tolonen Ubikinon + B.png

2. Tolonen Karpalo + C-vitamiini.

Kaikki karpalon hyödyt hyväksesi.

Tolonen Karpalo + C.png

3. Tolonen Berberin + kromi.

Normaalille verensokeritasapainolle.

Tolonen Berberiini+kromi.png

Ravintolisä ei korvaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja.